|
Pietarsaari Pietarsaari sijaitsee Suomen länsirannikolla noin 100 km Vaasasta pohjoiseen. Pietarsaari (Jakobstad) perustettiin vuonna 1652. Kaupunki sai nimensä perustajansa Jacob de la Gardien mukaan: Jacobs stad. Kaupungissa asustaa nyt noin 20 000 asukasta. Ruotsinkielisten osuus on noin 55%. Pietarsaarella on vanhat merenkulku-, laivanrakennus- ja teollisuusperinteet. Teollistuminen sai alkunsa kauan sitten, tupakkateollisuus aloitti toimintansa jo 1700-luvulla. Kaupungissa on edelleen erittäin paljon metalli-, muovitellisuutta sekä puunjalostusta. Tupakkateollisuus on vähentynyt vuosien saatossa voimakkaasti, 30:s syyskuuta 1998 oli viimeinen päivä Pietarsaaren tupakkateollisuudelle. Liikenneyhteydet ovat hyvät Pietarsaareen. Lauttayhteys Ruotsiin loppui verovapaan myynnin mukana. Linja-autoliikenne rannikkoteillä ja sisämaahan, Pännäisten juna-asema sekä lentoliikenne Kruunupyyn kentältä. |
|
80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa Pietarsaarta pidettiin yhtenä pahimmista "rundailun" keskuksena. Silloin huomiota kohdistettiin nuorten autoiluharrastukseen. Nuoriso ajeli autoillaan joka viikonloppuilta edestakaisin ja sen estämiseksi Pietarsaaren liikennettä ohjattiin sulkemalla katuja. Sen tuloksena Pietarsaaren keskustaan ilmestyi kävelykatu. Sen varrella on nykyään paljon toimintaa kesäisin. |
|
Jaakon päivät ovat Pietarsaaren kesätapahtuma jonka aikana kaupunki täyttyy monipuolisesta ohjelmasta. Heinäkuun lopussa vietettävä iloinen kansan juhla kerää parhaimmillaan noin 30 000 kävijää. Viikon ajan tarjolla on oluen lisäksi ohjelmaa esimerkiksi Wanhan ajan torin muodossa. Kävelykatu täyttyy Jaakon päivien aikana tansivasta ihmismassasta. |
|
Wanhassa satamassa sijaitsee myös suosittu FantaSea vesipuisto. Kesäisin saaristossa risteilee "Kristiina" niminen vesibussi. |
|
|
Pietarsaaressa on useita puistoalueita. Koulupuisto sijaitsee Ruotsinkielisen lukion välittömässä läheidyydessä. Puisto on kasvitieteellinen puutarha jossa on noin 1000 erillaista kasvilajia.
|
|
Fäbodan hiekkarannalla voi nauttia auringosta ja suolaisista tuulista jotka puhaltavat avoimelta mereltä. Tuulet ovat suosiolliset etenkin purjelautailijoille. Sieltä löydät myös mahdollisuuden telttailuun ja asuntovaunuille on myös paikkansa. Kahvituvalla voit ottaa kupin kahvia tai syödä hyvin. Jos sinulla on liian kuumat oltavat, voit viilentää oloasi oluella ja katsella merelle kun aurinko laskee horisontin taakse... aaah! |
|
Pietarsaaren purjehdusseuralla on Wanhan Sataman alueella paviljonki joka tunnetaan paremmin nimellä: "Pavis". Siellä on ravintola ja suositulle terassille kerääntyy paljon janoisia kesäisin. |
|
Tämä sivu päivitettiin 8. helmikuuta 2006 © Christer Sandén 1997-2006 |